Haukunestopannat
Huom!
Pihavahdit ja haukunestopannat voivat aiheuttaa koiralle ylimääräistä stressiä, ja niiden käyttöön koiran kouluttamisen apuna on syytä turvautua vasta silloin, kun muut keinot eivät tuota toivottua oppimistulosta. Suosittelemmekin ensisijaisesti tutustumaan myönteisen vahvistamisen menetelmiin ja hyödyntämään niitä koiran kouluttamisessa.
Haukunestopantoja ei ole tarkoitettu säännölliseen, vaan lyhytkestoiseen käyttöön osana koulutusta. Koiran haukkumista hillittäessä ensimmäisen askeleen tulisi olla haukkumisen syyn selvittäminen ja siihen vaikuttaminen.
Luethan Petsafen käyttöohjeet huolellisesti ennen pihavahdin tai haukunestopannan käyttöönottoa.
Haukkuuko koirasi turhaan ja häiritsevästi? Siinä tapauksessa on hyvä harkita haukunestopannan hankkimista. Koiravarusteelta löydät pantojen lisäksi myös muita haukunestolaitteita tunnetuilta merkeiltä, kuten PetSafelta. Haukunestolaitteiden ja -pantojen lisäksi valikoimasta löydät koulutuspillit koiran koulutuksen avuksi ja pihavahdit, jotta koirasi voi ulkoilla turvallisesti ulkona rajatun alueen sisällä. Koiravarusteelta löydät kaiken tarvitsemasi koirasi kouluttamiseen.
Mihin haukunestopantaa tarvitaan?
Haukunestopanta tulee ajankohtaiseksi varusteeksi silloin, jos koirallasi on taipumusta haukkua turhaan. Panta ja muut haukunestolaitteet toimivat samalla periaatteella: kun koira aloittaa haukkumisen, panta tai laite tunnistaa haukkumisen äänen, jonka seurauksena laite antaa ärsykkeen, joka saa koiran lopettamaan haukkumisen. Valikoimasta löytyy monia erilaisia pantavaihtoehtoja, jotka toimivat eri toimintaperiaatteilla. Pantojen toiminta perustuu siis ärsykkeeseen, jonka koira havaitsee. Pannan toiminta voi perustua ultraääneen, värinään tai suihkeeseen. Haukunestopanta voi olla hyvä apuväline myös koiran koulutuksessa, esimerkiksi silloin, kun koira opettelee vielä oikeanlaista käytöstä.
Koiran haukunestopanta tunnistaa koiran haukkumisen ja keskeyttää sen. Vaikka haukunestopantaa käytettäisiinkin, koiraa täytyy myös muistaa kehua ja palkita oikeasta käytöksestä. Kun koira lopettaa haukkumisen, kannattaa sille tarjota herkkuja, jotta koira tietää toimineensa oikein lopettaessaan haukkumisen. Vaikka haukunestopantoja voi käyttää koiran koulutuksen ohessa, ovat pannat silti tarkoitettu ainoastaan aikuisten koirien käyttöön ja koulutukseen. Haukunestopantaa ei missään nimessä saa käyttää pennuilla tai koiran eroahdistukseen. Ennen kuin pantaa aletaan käyttää, olisi hyvä selvittää, mistä koiran liiallinen haukkuminen johtuu. Haukkuminen on kuitenkin koirille ominainen asia. Koiran rotu voi myös olla haukkumiseen vaikuttava tekijä, ja sekin kannattaa ottaa huomioon ennen haukunestopannan hankkimista.
Haukunestopannan käyttö
Haukunestopannan tarkoitus on saada koira yhdistämään haukkuminen pannan aiheuttamaan epämiellyttävään tunteeseen. Pannan ideana on siis, että kun koira yhdistää haukkumisen epämiellyttävään asiaan, haukkuminen loppuu. Eri pantavaihtoehdot toimivat samalla periaatteella, mutta pannan tuottama ärsyke vaihtelee mallin mukaan. Haukunestopanta, joka perustuu ultraääneen, antaa hyvin korkean äänen, kun koira alkaa haukkumaan. Ainoastaan koira kuule tämän äänen, ja äänen kuullessaan koiran pitäisi lopettaa haukkuminen. Jos perheessä on myös muita eläimiä, ei ultraäänipanta ole paras vaihtoehto, sillä muutkin lemmikit voivat kuulla äänen ja ahdistua yllättävästä korkeasta äänestä.
Värinään perustuva haukunestopanta toimii samalla periaatteella kuin ultraäänipanta. Värinällä toimivassa pannassa on ääneen sijaan kyseessä ulkoinen ärsyke. Muita ulkoisella ärsykkeellä toimivia pantoja ovat suihkepannat. Kun koira alkaa haukkumaan, suihkepanta suihkauttaa suihketta, joka voi olla hajustettua, usein sitruunan hajuista, tai hajustamatonta suihketta.

ostoskoriisi.