Koiratarhaelementit
Koiratarhaelementeillä voit rakentaa koirallesi juuri sellaisen koiratarhan kuin haluat. Elementtien avulla voit päättää koiratarhan koon ja muodon aivan itse. Erilaisia koiratarhaelementtejä voit tilata Koiravarusteelta pelkästään tarvitsemasi määrän haluamaasi tarhaan. Erillisten elementtien lisäksi Koiravarusteen valikoimaan kuuluvat valmiit koiratarhapaketit.
Mihin koiratarhaa tarvitaan?
Koiratarhaa voi hyödyntää monissa eri tilanteissa esimerkiksi koiran kouluttamisessa, mutta koiratarhan hankkiminen voi tulla ajankohtaiseksi silloin, jos perheessä on koira, tai koiria, jotka viihtyvät paljon ulkona, mutta koirat eivät halua olla narun päässä. Koiratarha antaa koirille vapauden liikkua ulkona, mutta kuitenkin rajatun alueen sisällä, jossa omistaja tietää koirien olevan turvassa. Käytännöllisyyden lisäksi koiratarha on myös edullinen ratkaisu. Koiratarha voi hyvin olla vain käytössä väliaikaisesti esimerkiksi koiran koulutuksen ajan tai koiratarhaa voi hyödyntää pysyvästi, vaikka tilanteissa, joissa koira viettää paljon aikaa ulkona. Koiratarhan tarkoituksena on antaa koiralle tilaa leikkiä ja juosta vapaasti ollessaan samalla turvallisesti aidattuna.
Kuinka valitsen sopivat koiratarhaelementit?
Koiratarhaelementtejä voi ostaa erikseen haluamansa määrän, mutta koiratarhoja on saatavilla myös valmiina paketteina. Valmiit paketit on mitoitettu sopimaan koiran kokoon. Sopivan koiratarhan hankkiminen riippuu monesta eri asiasta, mutta koiran koko on tärkein kriteeri. Koiran täytyy pystyä liikkumaan koiratarhassa vapaasti ja mukavasti, tilaa pitää olla tarpeeksi. Koiran koon lisäksi koiratarhan valintaan vaikuttaa se tila, mihin koiratarha tullaan sijoittamaan. Koiran koon ja tarhan koon ohella, koiran vahvuus sekä se, pureskeleeko koira paljon vaikuttavat oikeanlaisen koiratarhan ostoon. Jos sopivaa valmista koiratarhapakettia ei löydy, Koiravarusteen valikoimasta löytyvistä elementeistä voit koota omalle koirallesi sopivan kokoisen tarhan. Erillisistä osista koottavat tarhat ovat helpompia koota ja purkaa erilaisiin muotoisin kuin valmiit paketit. Tarhan pituuden ja leveyden lisäksi koiratarhan korkeus on hyvä ottaa huomioon.
Pienille koiranpennuille sopivat matalammat koiratarhat. Perheen isommille koirille koiratarhan elementtien kannattaa olla korkeammat, jotta koira ei pääse hyppäämään tarhasta pois. Tarhoihin voi myös hankkia erikseen myytäviä suojuksia, jotka estävät koiraa hyppäämästä ja karkaamasta pois tarhasta. Koiratarhoissa ei yleensä ole katoksia, mutta sellaisen voi lisätä koiratarhaan myöhemmin tai vastaavasti koiratarhoihin myydään niiden sisälle sopivia koirankoppeja, joihin koira pääsee sateelta suojaan.
Ennen tarhan käyttöönottoa omistajan tulee aina varmistaa, että tarha on turvallinen koiralle. Koiratarhan hankkimista on hyvä pohtia sellaisessa tilanteessa, jossa koiran tulee päästä viettämään aikaa raittiissa ilmassa, ilman hihnassa olemisen rajoittavuutta. Jo olemassa olevaa koiratarhaa saattaa joutua laajentamaan, jos perheeseen tulee uusi koira. Tällaisessa tapauksessa koiratarhaelementit ovat hyödyllisiä, sillä niiden avulla vanhaa tarhaa voi laajentaa sopimaan uuteen käyttötarkoitukseen. Koiratarhan voi koota melkein millaiselle alustalle tahansa, mutta jos perheen koira on kova kaivamaan, kannattaa koiratarhan paikaksi valita kovempi alusta. Suurin osa myytävistä tarhaelementeistä on helppo koota ja ne ovat tukevia käytössä.

ostoskoriisi.