popup

Koiravaruste.fi Koiravaruste.fi

Ostoskori

0 tuotetta - 0,00 €

Koiranruoka

Koiranruoka, ruokavalio ja ravintosisältö


Tällä sivulla kerromme ymmärrettävässä muodossa koiran ruokaan, ruokavalioon ja ravintosisältöön liittyvää tietoutta ja pyrimme auttamaan sinua helpottamaan valinnassasi koirasi ruokavalioon ja ruokaan liittyen.

 

Koiran ravinnosta

 

Koiran ravintotarve poikkeaa hyvin merkittävästi ihmisen ravinnontarpeesta. Koiran ruoansulatuskanava on lyhyt ja erikoistunut lihansyöjälle sopivaksi. Ravintoaineet eivät koiralla imeydy niin hyvin kuin ihmisellä mikä tekee erityisen tärkeäksi sen, että koiralle annettava ruoka on painoonsa ja tilavuuteensa nähden riittävän energiapitoista. Hiilihydraattejakin koira tarvitsee jonkin verran, mutta energiamuotoina se tarvitsee erityisesti rasvaa ja hyviä proteiineja ravinnon lähteeksi. Näiden lisäksi koirat tarvitsevat riittävästi kriittisiä hivenaineita ja vitamiineja. 

 

Markkinoilla olevat koiranruoat ovat kehittyneet huomattavasti. Yksi syy tälle kehitykselle on ollut tiedon lisääntyminen, mutta myös koiranomistajien valveutuneisuus on tärkeä tekijä. Ihmisen parhaalle ystävälle halutaan tarjota yhä laadukkaampaa ravintoa. Hyvissä koiranruoissa lihapitoisuudet ovat 20-30 prosentin luokkaa. 

 

Proteiineja koira tarvitsee typpi-, neste-, happo-emäs- sekä kalium- ja natriumtasapainon ylläpitämiseen. Proteiinit ovat koiran lihaksiston, solujen uusiutumisen ja rasituksesta palautumisen kannalta välttämättömiä. Osa proteiineista toimii myös entsyymeinä koiran elimistössä. Proteiinit muodostuvat aminohapoista, joista välttämättömiä koiralle ovat 12 aminohappoa. Koiran elimistö osaa muodostaa aminohapoista koiran DNA:n mukaisesti sopivan määrän proteiinia, jonka koiran elimistö hyödyntää. Jotta proteiinit imeytyisivät koiran elimistöön ja niistä olisi vastaavasti hyötyä, koita tarvitsee niiden tueksi sopivia vitamiineja ja hivenaineita. Kovassa rasituksessa oleva ja/tai kasvava pentukoira tarvitsee jopa 28-32 % proteiineja ruoan nettopainosta, kun taas vähemmän rasittuva koira pärjää hyvin noin 20 %:lla proteiineja.

 

Rasvat ja öljyt ovat koiralle erittäin tärkeä energianlähde ja niiden etu koiran ravinnossa on, että painoonsa nähden rasvoissa on tuplamäärä energiaa proteiineihin ja hiilihydraatteihin nähden. Energiantarpeen tyydyttämiseksi rasvahappoja tarvitaan rasvaliukoisten vitamiinien imeytymiseen ja ne toimivat myös eräiden hormonien rakennusaineina. Koiran immuniteetille sairauksia vastaan on rasvahappojen havaittu tuovan myös hyviä vaikutuksia. Hyvälaatuinen rasva tekee ruoasta koiralle hyväntuoksuista ja maittavaa sekä saa ruoansulatusjärjestelmän toimimaan. Hyvällä rasvalla  koiran iho saadaan voimaan hyvin ja turkki kiiltämään. Rasvan määrä ruoassa on tärkeää mitoittaa koiran aktiivisuustasoon ja rankkaan fyysiseen rasitukseen joutuva koira voi tarvita ruokaa jossa on jopa 20 prosentin rasvapitoisuus jaksaakseen ja saadakseen riittävästi energiaa. Vähemmän liikkuvalle koiralle riittää noin ruoka, jossa on noin 10 % rasvapitoisuus.

 

Hiilihydraatit ovat koiralle tärkeitä, joskaan eivät niin välttämättömiä kuin ihmiselle. Koska ihan 100 % lihansyöjä ei koirakaan ole, edistävät viljojen ja riisien kuidut koiran terveyttä ja tehostavat ruoansulatuselimistön toimivuutta.

 

Kivennäisaineista koiralle tärkeimmät ovat kalsium ja fosfori. Kivennäisaineita tarvitaan luustoa ja hampaita varten sekä solujen ja kudosten rakennus- ja vahvistamisaineina. Myös koiran nestetasapainon ja aineenvaihdunnan kannalta kivennäisillä on tärkeä merkitys. Kivennäisaineissa niiden keskinäinen tasapaino on ratkaisevaa.

 

Vitamiineja koira tarvitsee kuten ihminenkin. Siinä missä ihmisellä C-vitamiini on eräs tärkeimmistä lisättävistä vitamiineista, muodostuvat koiran kriittisimmiksi vitamiineiksi rasvaliukoiset A-, D-, E- ja K-vitamiinit. Näiden tehtävä on edesauttaa koiran ihon ja turkin hyvinvointia sekä ylläpitää koiran immuunijärjestelmää. Optimaalinen vitamiinipitoisuus koiran ruoassa on tärkeä, koska rasvaliukoisista vitamiineistä ylimääräiset varastoituvat pääosin rasvakudoksiin ja maksaan ja vesiliukoiset (B- ja C-vitamiinit) poistuvat pääosin virtsan kautta. Toisin sanoen liian vähistä vitamiinipitoisuuksista on harmia siinä missä liian suurista rasvaliukoisten vitamiinien pitoisuuksistakin.

 

Tuhka on eräs hyvin kiistanalainen keskustelun aihe koiranruokaan liittyen. Tuhka sisältää mineraaleja joita koira tarvitsee, mutta isommista tuhkamääristä puhuttaessa kannattaa selvittää, mitä muuta ruoassa on - liian suuri tuhkapitoisuus voi olla varoitussignaali siitä, että muiden ravintoaineiden osuus jää pieneksi. Toisin sanoen suurella tuhkamäärällä on saatu ruokaan kokoa ja näköä, mutta ei niinkään makua tai koiran ravintoainetarpeisiin riittävää kokonaisuutta.

 

Vesi on välttämätön koiralle jäähdytyksen ja koko aineenvaihdunnan kannalta. Koira tarvitsee nestettä myös ravintoaineiden kulkeutumiseen ja imeytymiseen. Varmistathan siis että koiralla on aina raikasta vettä saatavilla.

 

Yhteenvetona ravintoaineista suosittelemme koiranomistajille, että liiallisen yksittäisten ravintoaineiden perään katsomisen sijaan huomioitaisiin se, että koirakin on yksilö siinä missä ihminenkin. Koiria on eri kokoisia, kasvavia ja aikuisia. Sen lisäksi aktiivisuustasot vaihtelevat. Kokonaisuutta kannattaa katsoa erityisesti ravintoaineiden osalta ja varmistaa, että koira voi hyvin saamallaan ruoalla. Koiranruoan valintaa toki ohjaavat myös koirien yksilölliset erot, kuten yliherkkyydet tai allergiat.

 

Koiran ruokinta

 

Koiralle tärkeää terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on hyvän ravinnon lisäksi se, että ruokailu on säännöllistä ja rutiininomaista. Koiranruoan voi yleisesti ottaen vaihtaa, mutta suositellaan, että se tehdään vaiheittain ja tarkkaillen. Yksi tapa on esimerkiksi sekoittaa uutta ruokaa enenevissä määrin vanhan ravinnon sekaan muutaman päivän ajan. Aikuiselle koiralle voi antaa ruokaa 1-2 kertaa päivässä, koiran tottumukset ja rakenne huomioon ottaen. Jos koiralla on esimerkiksi syvä rintakehä, on parempi antaa kaksi pienempää annosta päivässä yhden isomman sijasta. Pennuilla maidosta vieroituksen jälkeen ensimmäisinä 2-3 kuukautena sopiva annosmäärä on neljä, 4-6 kuukautisella 2-3 ja yli puolen vuoden ikäisellä kasvavalla koiralla kaksi.

 

Koiran rakennetta ja painoa tulee tarkkailla, jotta koira pysyy rodulleen, sukupuolelleen ja iälleen tyypillisessä sopusuhtaisessa linjassaan. Ylipaino rasittaa koiran niveliä ja sydäntä ja on merkki siitä, että koira saa liikaa tai liian energiapitoista ravintoa. Alipaino on merkki siitä, että koira saa liian vähäenergistä ravintoa.

 

Markkinoilla olevat koiranruoat voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: halvat, keskihintaiset ja premiumruoat. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että pelkkää kilohintaa ei aina kannata tuijottaa, vaikka haluaisikin suhtautua hintakriittisesti ruokiin. Ravintoaine- ja sisältökokonaisuus sekä hinta muodostavat yhdessä hyvän hinta-laatusuhteen vertailupohjan. Hyvälaatuista keskihintaista tai premiumruokaa koskien voidaan todeta, että niiden liha-, energia- ja ravintoainepitoisuudet ovat optimaalisia ja etenkin energiatasot sitä luokkaa, että vähemmällä ravintomassalla saavutetaan koiralle kylläisyys sekä riittävä energiansaanti. Monesti siis kilohinnaltaan arvokkaammat tuotteet voivat olla yhtä edullisia tai edullisempia käyttää kuin ns. halparuoat. Kun otetaan vielä huomioon laadukkaampien ruokien taustalla oleva tuotekehitys ja ravintosisällön optimaalisuus, saadaan koiralle todennäköisimmin turvattua paras lopputulos ruoan ja ruokinnan osalta.

 

Valio-koiranruokasarja

 

Valio-koiranruokasarja tuli markkinoille vuonna 1995, eli Valiolla on takanaan vankka kokemus vuosien ajalta. Ruoan kehittäminen sai alkunsa omista harrastustarpeistamme ja siitä, että halusimme kehittää kohtalaisen aktiivisille ja erittäin aktiivisille koirille soveltuvan, optimaalisen ruoan. Vuosien varrella Valio-ruoan suosion myötä resurssimme ovat lisääntyneet ja olemme yksi suurimmista toimittajista esimerkiksi virkakoirien kuten poliisi-, rajavartiolaitoksen- ja puolustusvoimien koirien osalta. Lukemattomat kennelit ja kymmenettuhannet suomalaiset kuluttajat luottavat Valio-laatuun.

Kehitämme Valio-koiranruokia jatkuvasti. Viimeisimmät tulokkaat Valio-tuotesarjassa ovat Valio-puristeruoat, joissa ruoanvalmistusprosessi on viety kokonaan uudelle tasolle. Näin on saatu aikaan entistä parempi ravintoarvojen ja -aineiden säilyvyys, sekä niiden imeytyminen, entistä parempi haju ja maku koiran kannalta, sekä ruokkijalle edullisempi vaihtoehto - puristeruoassa jopa 20 % pienempi annoskoko riittää perinteisiin hyvälaatuisiin ruokiin verrattuna.

Valio-koiranruokasarjaan kuuluvat esimerkiksi seuraavat tuotteet:


Valio Super -koiranruoka:Valio Super -koiranruoka on suunniteltu raskasta työtä tekeville koirille. Valmistukseen käytetään kahta erilaista eläinproteiinia - kanan- ja kalanlihaa - optimaalisen aminohappotasapainon varmistamiseksi. Hiilihydraattilähteinä käytetään riisiä ja maissia pitkäkestoisen rasitustilan vaatiman energiatarpeen tyydyttämiseksi. 

Valio Maintenance -koiranruoka:Valio Maintenance -koiranruoka on kevyempi perusruoka! Sopii kaikille vähemmän aktiivisille koirille rotuun ja virkaan katsomatta. Maistuvan ruoan valmistuksessa on käytetty laadukasta, matalatuhkaista ja vähärasvaista naudanlihaa. Erinomainen ylläpitoruoka harrastus- ja työkoirien lepokaudelle.

Valio Puppy -koiranruoka: Valio Puppy -koiranruoka on kasvuikäisille pennuille suunniteltu vehnätön täysravinto. Valmistuksessa käytetty mm. kananlihaa, riisiä, maissia ja kananrasvaa. Ruoki tuleva työkaverisi alusta asti koiranruokien valiolaadulla!

Valio Puppy Large Breed -koiranruoka:Valio Puppy Large Breed -koiranruoka on kasvuikäisille suureksi kasvaville pennuille suunniteltu vehnätön täysravinto. Valmistuksessa käytetty mm. kananlihaa, maissia, riisiä ja kananrasvaa.

Valio Extra Enegy -puristeruoka: Valio Extra Energy on ensimmäinen laatuaan Suomen markkinoilla! Uudenlaisen valmistusprosessin ansiosta ruokamassaa ei kuumenneta yli 70 asteen valmistuksen aikana. Tämän puristustekniikan ansiosta ravintoarvot säilyvät ruoassa huomattavasti perinteistä valmistustapaa paremmin. Koiran ruoansulatuksessa ruoka sulaa paremmin ja ravintoaineet imeytyvät tehokkaammin.

 

Valio Active -koiranruoka:Valio Active -koiranruoka on suunniteltu pitkäkestoista, erittäin raskasta työtä tekeville koirille. Tämän vehnättömän täysravinnon valmistukseen käytetään vain ensiluokkaista kananlihaa, jossa on korkea proteiinipitoisuus.

 

Hetkinen...

Tuote on lisätty ostoskoriin


Jatka ostoksia
Siirry ostoskoriin
+
popup
Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostitse. Osallistumalla hyväksyn arvonnan säännöt. Arvonnan säännöt löydät täältä.